Millainen on johtajan työpäivä? Tällä viikolla yli 700 nuorta pääsee johtajan oppiin

Tällä viikolla yli 700 opiskelijaa ympäri Suomea seuraa johtajien työpäivää yhden päivän ajan. Kyseessä YES-verkoston, kauppakamarien, nuorkauppakamarien ja Tuhat nuorta johtajaa -kampanja.

Valtakunnallisen kampanjan tavoitteena on tarjota tuhannelle opiskelijalle tilaisuus seurata johtajan työpäivää.

Päivän aikana nuori pääsee kurkistamaan johtamisen ja yrittämisen arkeen ja kokemaan omakohtaisesti, millaisia taitoja työelämässä tarvitaan. Päivä on myös mahdollisuus päästä tutustumaan kiinnostavalta tuntuvaan alaan ja luoda kontakteja työelämään.

– On hienoa olla mukana tällaisessa kampanjassa, jossa voimme tutustuttaa nuoria ja johtajia toisiinsa. Nuoret kaipaavat opetukseen lisää työelämälähtöisyyttä ja innostavia esikuvia johtajuudesta ja yrittäjyydestä, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.

Mukana olevat nuoret ovat noin 17–24-vuotiaita opiskelijoita lukioista, ammatillisista oppilaitoksista ja korkeakouluista eri opintoaloilta eri puolelta Suomea. Myös yritykset ja julkiset organisaatiot ovat lähteneet innolla mukaan, ja mukana on esimerkiksi useita kunnanjohtajia.

– Päivä on myös johtajille ja yrittäjille tilaisuus tutustua tulevaisuuden työntekijöihin ja keino saada tietoa siitä, mitä seikkoja nuoret pitävät tärkeinä uravalintoja tehdessään. Kehotankin uteliaisuuteen puolin ja toisin, sillä päivän aikana johtajakin voi kysellä koulumaailman kuulumisia ja selvittää, millaisin taidoin opiskelijat ovat astumassa työelämään, Lehtonen muistuttaa.

Seuraa tägiä #1000nuortajohtajaa

Tuhat nuorta johtajaa -kampanja on ollut esillä mediassa, ja myös sosiaalisessa mediassa johtaja-nuori -parit ovat pitkin viikkoa kertoneet päivästään. Lue päivityksiä hashtagilla #1000nuortajohtajaa Instagramissa ja Twitterissä.

Tuhat nuorta johtajaa -kampanjassa on tämän viikon jälkeen ollut mukana noin 850 johtaja-nuori -paria ympäri Suomea. Kampanja pilotoitiin viime keväänä, jolloin mukana oli 150 paria.

tuhatnuortajohtajaa.fi

Virtaa Kaakossa uutiskirje 3/2017

Lue Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatuksen tuoreimmat kuulumiset ja tulevat tapahtumat täältä.

Näin Mäntsälän lukiossa toteutetaan yrittäjyyskasvatusta

Mäntsälän lukiossa opiskelijat muun muassa käyvät yritysvierailuilla, tekevät TET-päiviä ja kuulevat yliopisto-opiskelijoilta jatko-opinnoista. Tässä YESin yrittäjyyskasvatuksen ystäväkirjassa Mäntsälän lukio kertoo, miten yrittäjyyskasvatus näkyy heidän arjessaan.

Tämän ystäväkirjan täyttivät Mäntsälän lukion rehtori Tuula Ilvonen sekä opinto-ohjaaja ja YES – Lukiot työelämään -hankkeen yhteysopettaja Sirpa Repo.

lukion nimi: Mäntsälän lukio
paikkakunta: Mäntsälä
oppilaita: noin 300
opettajia: 17

Miten meidän lukiossa yrittäjyyskasvatus näkyy oppiaineissa?

Uudessa opetussuunnitelmassa ei ole enää yrittäjyyskurssia, koska se voidaan toteuttaa valtakunnallisena teemakurssina. Tänä syksynä muodostimme tiimikurssin viidestä pakollisesta kurssista, ja kurssilla työskenneltiin hyvin yrittäjyyskasvatuksellisesti. Myös opinto-ohjauksessa käsittelemme itsensä työllistämisen eri muotoja ja opiskelijat tekevät siihen liittyviä harjoituksia.

Onko meidän lukiossa teemaopintoja?

Kyllä, uudessa opetussuunnitemassa on kaksi koulukohtaista teemakurssia: Arjen hyvinvointi ja Kulttuurien vuorovaikutus.

Onko meidän lukiossa erilaisia oppimisympäristöjä?

Vapaaehtoistyön kurssilla ja työelämäjaksolla työpaikat toimivat oppimisympäristöinä. toteutetaan työpaikoilla. Fyysisiä tiloja normaalien luokkien lisäksi ovat kirjastotila, lukuhuoneet, tiimiluokka ja aulat.

Miten meidän lukiossa tehdään yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa?

Eri oppiaineissa tehdään säännöllisesti yritys- ja oppilaitosvierailuja, esimerkiksi kemian laitokselle Helsingin yliopistolla, neuvontapalveluihin terveystiedossa ja uskonnollisiin yhdistyksiin uskonnossa.

Opiskelijat käyvät myös vierailuilla alueen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, ja koko maan yliopistojen opiskelijat käyvät esittelemässä opintojaan oppitunneilla.

Eläimellistä menoa -kurssimme toteutetaan yhteistyössä paikallisen yrityksen ja Helsingin yliopiston Mäntsälän yksikön kanssa ja siihen sisältyy asiantuntijaluentoja ja vierailuja eri toimipaikoissa. Oppitunneilla käy työelämän edustajia esittelemässä omaa työtään.

Paikallinen Lions-yhdistys ostaa oppikirjoja opiskelijoille, joiden perheillä on taloudellisesti tiukkaa.

Onko meidän lukiossa mahdollista perustaa oma harjoitusyritys osana opiskelua? Mitä valmiita malleja tai työkaluja meidän lukiossa käytetään?

Jos yrittäjyyskurssi toteutuu, silloin voi perustaa NY-harjoitusyrityksen. Otimme myös TATin uudet verkkokurssit käyttöön tänä syksynä. NY Vuosi yrittäjänä -materiaaleja käytetään yrittäjyyskurssilla.

Onko meidän lukiossa osuuskuntatoimintaa tai lukion oma yritys?

Kyllä, opiskelijakunnan hallitus pyörittää kioskitoimintaa.

Pääsevätkö meidän lukiossa oppilaat osallistumaan kurssisisältöjen tai teemapäivien suunnitteluun?

Kurssien alussa opettajat esittelevät kurssin sisältöä, työtapoja ja arviointia, ja tässä vaiheessa opiskelijoilla on yleensä mahdollisuus vaikuttaa jonkin verran kyseessä oleviin asioihin. Teemapäivissä ja muussa lukion toiminnassa ovat aina mukana opiskelijakunnan edustajat.

Onko meidän lukiossa työelämään tutustumisjaksoa?

Opinto-ohjauksen kurssiin sisältyy kaksi pakollista TET-päivää: toinen jatko-opintopaikkaan ja toinen työpaikkaan. Lisäksi voi kerätä neljä vapaaehtoista TET-päivää. Kokeilussa on myös työssäoppimisjakso, josta voi saada 1–7 kurssia.

Onko meidän lukiossa omaa yrityskummia?

Paikallinen yrittäjäyhdistys tukee ja toimii Mäntsälän lukion yhteistyökumppanina.

Onko meidän lukiossa vieraillut yrittäjiä? Kuka on ollut mieleenpainuvin yritysvieras?

Järjestämme joka vuosi Ammattien aamu -tapahtuman, jossa on mukana myös yrittäjiä eri aloilta. Mieleenpainuvin yritysvieran on ollut mediakasvattaja Tommi Tossavainen (Nettiguru.fi).

Harjoitellaanko meidän lukiossa työnhakutaitoja?

Kyllä, erityisesti opinto-ohjauksen kurssien tehtävissä. Myös englannin kielessä tehdään työpaikan hakuun liittyviä tehtäviä.

Onko meidän lukiossa pohdittu omia, koulun ulkopuolella hankittuja taitoja ja vahvuuksia ja miten niitä voisi hyödyntää opiskelussa tai työelämässä?

Olemme pohtineet erityisesti opiskelijoiden työssä käymisen liittämistä opintoihin. Olemme jopa tutkineet mahdollisuutta saada suoritettua ammatillisen koulutuksen tutkinnon osia näyttönä.

Saako meidän lukiossa yrittää, epäonnistua ja oppia epäonnistumisista?

Tämä on tavoitteemme ja siihen rohkaistaan!

Onko meidän lukiossa opettajilla mahdollisuus kehittää yrittäjyyskasvatusta omassa oppiaineessaan?

Opettajia kannustetaan kouluttautumaan ja kehittämään omaa työtään kaikilla tavoilla.

Mäntsälän lukio on mukana YES – Lukiot työelämään -hankkeessa, jonka tavoitteena on rakentaa työelämälähtöisempää lukiokoulutusta. Tässä juttusarjassa esittelemme kerran kuukaudessa yhden hankkeessa mukana oleva lukion yrittäjyyskasvatusta.

Yrittäjyyskasvatukselle uusi jalansija Etelä-Karjalaan: YES Imatra aloitti toimintansa YES-verkostossa

Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen verkosto sai tänä syksynä uuden alueellisen toimijan, kun YES Imatra aloitti toimintansa. Uusi aluetoimisto toimii koulutuksen tukena yrittäjyyskasvatuksessa ja rakentaa paikallisesti koulu-yritysyhteistyötä.

kuva: YES Imatran aloitustilaisuus pidettiin Imatran kylpylällä 26. syyskuuta. Tilaisuudessa puhui muun muassa KoruMies Arvi. Kuvassa vasemmalla YES-aluepäällikkö Ritva Oravuo.

YES-verkoston tavoitteena on edistää oppilaitoksissa yrittäjämäistä toimintakulttuuria ja lisätä koulutuksen yhteyksiä työelämään, jotta nuoret saavat koulutuksensa aikana riittävät eväät työelämään ja elämään.

Imatralla YES-aluepalveluista vastaa Etelä-Karjalan kesäyliopisto ja YES-aluepäällikkönä toimii koulutussuunnittelija Ritva Oravuo.

– Olen oppilaitosten ja koulujen tukena yrittäjyyskasvatuksessa. Valtakunnallisen verkoston voimin saamme yhdessä levitettyä parhaita käytäntöjä ja malleja oppilaitoksiin. Terveiseni on, että hyödyntäkää minua. YES Imatra tarjoaa työkalua, ideoita ja koulutuspäiviä, Oravuo sanoo.

Valtakunnallisen YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen iloitsee YES-verkoston uudesta vahvistuksesta.

– On hienoa, että Imatra tahtoo panostaa yrittäjyyskasvatukseen ja tuoda palvelumme kaupungin oppilaitosten ja opetushenkilöstön ulottuville. YES-verkoston tavoitteena on, että että jokainen suomalainen nuori saa yrittäjyyskasvatusta kouluasteesta ja paikkakunnasta riippumatta ja että jokaisella opettajalla on valmiudet toteuttaa yrittäjyyskasvatusta omassa työssään.

Imatralle on perustettu YES Tiimi yrittäjyyskasvatuksen suunnittelu- ja kehittämistyön tueksi. YES-tiimin jäseninä on yrittäjiä, opettajia sekä Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:n edustaja. Tavoitteena on luoda Imatran malli, yrittäjyyskasvatuksen polku alakoulusta toiselle asteelle.

YES Imatran löydät nyt myös Facebookista.

16-vuotias Aatu taikoi itsensä estradeille – nuori yrittäjä peräänkuuluttaa nyt yrittäjyyskasvatusta

YES Kummi Aatu Itkonen on vasta 16-vuotiaana jo kokenut esiintyjä. Kevytyrittäjänä toimiva opiskelija tahtoo omaa yrittäjätarinaansa kertomalla rohkaista myös muita nuoria lähtemään yrittäjiksi.

kuva: Aatu Itkonen

Taikuri Aatu Itkonen on nuoresta iästään huolimatta vakuuttava. Tämä kohtelias opiskelija ja yrittäjä vastaa heti viesteihin ja soittopyyntöihin, esittelee taitonsa ja kokemuksensa selkeästi ja osaa myydä omaa osaamistaan.

Aatu kertoo, että vuorovaikutustaidot ovat tulleet kuin vaivihkaa matkan varrella.

– Viihdetaiteilijana täytyy automaattisesti olla ihmisen kanssa tekemisissä, ja tekemällä oppii. Pitää olla rohkea ja reipas, sitähän myös yrittäjyys vaatii.

Aatu on oppinut itsenäisesti myös kaiken yrittäjyyteen liittyvät käytännön asiat, ja tietysti myös taikurin hommat. Yleisölle esiintymisen hän aloitti 13-vuotiaana, ja pari vuotta verokortin kanssa toimittuaan hän ryhtyi kevytyrittäjäksi, mikä on helpottanut toimintaa keikkamäärien noustessa.

– Kun alussa lähdin esiintymään, niin tutut tsemppasivat kovasti. Aluksi esiinnyin sukulaisille, mutta ei mennyt kuin viikkoja kun sana lähti leviämään ja keikkoja tuli koko ajan lisää. Tein ensimmäisenä vuonna noin 30–40 keikkaa ja viime vuonna lähes 100, lähinnä pikkujouluja, juhlia ja kaupunkitapahtumia.

Kevytyrittäjyys sopii opiskelijalle

Aatu paljastaa, ettei oikeastaan missään vaiheessa ajatellut yrittäjäksi ryhtymistä, vaan yksi asia on johtanut toiseen.

– Kaikki lähti vahingossa. Perheestänikään ei löydy yrittäjyystaustaa. Pikkuhiljaa katsojia on vain tullut lisää. On tosi hienoa, että sain mahiksen tehdä keikkaa, ja nuori 13-vuotias otettiin kyllä hyvin vastaan, Aatu kertoo.

Tällä hetkellä taikurin, juontajan ja yrittäjyyspuhujan keikkoja tekevä kouvolalainen tasapainottelee opiskelun ja yrittäjyyden välillä. Opiskelupaikka löytyi Tampereelta, ammattiopisto Tredun audiovisuaalisen viestinnän linjalta. Viikonloppuna riittää virtaa keikkojen tekemiseen.

Harva 16-vuotias on päässyt palkkaamaan ihmisiä. Aatu on tällä hetkellä kotitaloustyönantajana kuljettajalle ja valokuvaajalle. kuva: Aatu Itkonen

­– Kevytyrittäjyys on hyvä ja helppo ratkaisu. Toinen firma hoitaa paperihommat, ja itselle jää aikaa opiskeluun ja tietysti yrittäjyyden siihen puoleen mistä tykkään eli esiintymiseen, juontohommiin ja taikurikeikkoihin.

Aatu on ehtinyt esiintyä jo isoille massoille ja arvohenkilöille.

– Isoimmat keikat ovat olleet ikimuistoisimpia. Viime vuonna olin muun muassa Helsingin messukeskuksessa K-teampäivillä ja elokuussa Kotkassa esiinnyin samassa tapahtumassa isojen nimien kanssa, kuten Veeti Kallio ja Kasmir. Nyt syyskuussa pääsin esiintymään Yrittäjän Päivän päätapahtumaan Helsingin Korjaamolle.

Miksei yrittäjyyskasvatusta ole kouluissa enemmän?

Aatu muistaa omalta koulupolultaan, että yrittäjyys on ollut esillä tunneilla, mutta hänen mielestään se saisi olla vieläkin enemmän.

– Yhteiskuntaopin tunnilla ollaan kyllä puhuttu yrittäjyydestä, mutta toivon silti, että yrittäjyyttä tuotaisiin vielä enemmän nuorten tietoisuuteen!

Juuri tästä syystä Aatu on myös lisännyt omaan ohjelmavalikoimaansa myös yrittäjyydestä puhumisen ja rekisteröitynyt vapaaehtoiseksi YES Kummiksi.

–  Toivoisin, että ihmiset näkisivät ja ymmärtäisivät, että työllistyminen ei katso ikää. Ihan 16-vuotiaskin voi menestyä! Uskon, että yrittäjyys tulee jatkossa olemaan iso osa Suomen yhteiskuntaa, ja se tuo työpaikkoja. Ja jos nuoren näkökulmasta miettii, niin asia menee varmasti parhaiten perille, jos asiasta kertoo toinen nuori jonkun toimitusjohtajan sijaan.

Aatu käykin nykyään paljon nuorten tapahtumissa puhumassa. Hän on jopa vähän yllättynyt saamastaan huomiosta.

– Onhan se aivan käsittämätöntä, että minä, 16-vuotias kerron omanikäisille mitä on yrittäminen! Olen myös kuullut nuorten vanhemmilta, että olen joillekin esimerkki. Olen huomannut, että yrittäjyys kiinnostaa – parhaimmillaan nuoret tulevat vielä tilaisuuden jälkeen kysymään lisää. 

Opettaja, pyydä Aatu omalle oppitunnille

Aatu Itkonen toimii nyt myös YES Kummina, eli yritystoiminnan puitteissa tehtyjen esiintymiskeikkojen lisäksi hän toimii myös vapaaehtoisena koulujen työelämäyhteistyössä. Aatun voit pyytää esimerkiksi vierailemaan oppitunnilla kertomaan omista kokemuksistaan.

Aatun löydät YES-kummiportaalista yeskummit.fi, jossa voit lähettää hänelle yhteistyöpyynnön. Aatu toimii YES Kummina Etelä-Karjalan, Kotka-Haminan ja Kouvolan alueilla.

Yrittäjä, lähde YES Kummiksi

Tahtoisitko jakaa omaa osaamistasi tai vaikkapa kertoa urastasi tai ammatistasi? Klikkaa itsesi kummiksi osoitteessa yeskummit.fi/ryhdy-kummiksi.

Vinkkejä YES Kummille – katso YES kummin muistilista: yeskummit.fi/yes-kummille

 

 

 

Kuka tekee mitä ja voitaisiinko tehdä yhdessä enemmän? YES-verkosto lähti kartoittamaan yrittäjyyskasvatuksen toimijoita ja malleja

Valtakunnallinen YES ry ja Yksityisyrittäjäin säätiö ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen polku. Se kokoaa yhteen yrittäjyyskasvatuksen pedagogiikan, menetelmät ja eri toimijat.

Yhteistyö käynnistettiin kesällä 2017. Kuvassa Yksityisyrittäjäin säätiön hallituksen puheenjohtaja Pentti Kivinen sekä asiamies Annukka Åstrand, Sanna Lehtonen ja säätiön asiantuntija Kari Aalto.

Yrittäjyyskasvatuksen polun kehittämisen myötä yrittäjyyskasvatuksen toimijoita kootaan nyt yhteisen pöydän ääreen.

– Yksityisyrittäjäin säätiö on vuosien ajan rahoittanut erilaisia yrittäjyyskasvatuksen aloitteita ja pyrkinyt lisäämään yrittäjyyttä edistävien toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista. On hienoa, että tämän hankkeen kautta saamme näille kaikille aloitteille lisää näkyvyyttä ja voimme tuoda opetushenkilöstölle näkyville yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuuksien skaalan. Lopputuloksena ovat lapset ja nuoret, jotka voivat osallistua koko koulupolkunsa ajan eri työelämä- ja yrittäjyyskasvatustoimenpiteisiin, sanoo Yksityisyrittäjäin säätiön asiamies Annukka Åstrand.

YES-alueilla käynnistyi YES Tiimien koonti

Parhaillaan YES-verkostossa on käynnissä alueellisten YES Tiimien kokoaminen. Tiimien tarkoitus on tuoda yhteen paikallisesti eri yrittäjyyskasvatuksen toimijoita.

YES Tiimit toimivat alueellisina yrittäjyyskasvatuksen foorumeina, joissa voidaan ideoida ja kehittää yrittäjyyskasvatusta ja koulu-yritysyhteistyötä ja yhteisvoimin löytää resurssit yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiselle.

– Mukaan toivotaan opetushenkilöstöä, päättäjiä, virkamiehiä, elinkeinoelämän edustajia ja muita yrittäjyyskasvatuksen toimijoita ja organisaatioita. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita yhteistyöverkostoon, YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.

YES on jo pitkään verkottanut eri toimijoita ja edistänyt yrittäjyyskasvatusta niin alueellisesti kuin kansallisesti.

– Tämä on uusi avaus tiiviimmälle yhteistyölle eri yrittäjyyskasvatuksen toimijoiden kanssa. Muuttuva työelämä vaatii enemmän ketteryyttä, verkostomaista toimintatapaa ja yhteistyötä. Yksityisyrittäjän säätiön tuella tahdomme laajentaa yhdessä tekemisen toimintakulttuuria.

Lopputulos: Yrittäjyyskasvatuksen polku

Yrittäjyyskasvatuksen toimijoiden lisäksi lähdetään kartoittamaan yrittäjyyskasvatuksen menetelmiä ja pedagogiikkaa.

Tavoitteena on rakentaa malli, joka antaa käyttäjille kokonaiskuvan yrittäjyyskasvatuksen toimijoista ja tilasta Suomessa ja joka kuvaa, miten yrittäjyyskasvatus toteutuu jatkumona esiopetuksesta korkea-asteelle.

Yrittäjyyskasvatuksen polkua lähdetään rakentamaan yhdessä kaikkien merkittävien toimijoiden kanssa. Hankkeen ohjausryhmään on kutsuttu jo EK, Kehittämiskeskus Opinkirjo, MTK, Nuori Yrittäjyys ry, Opetushallitus, Perheyritysten liitto, Skills Finland, 4H-liitto, Suomen Yrittäjät, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Taloudellinen tiedotustoimisto.

– Valmis Yrittäjyyskasvatuksen polku auttaa esimerkiksi opettajaa valitsemaan oppijoiden ikään ja valmiustasoon parhaiten soveltuvat yrittäjyyskasvatuksen kokonaisuudet. Hyvänä pohjana valtakunnalliselle mallille toimii YES-verkoston aiemmat materiaalit, kuten Yrittäjyyskasvatuksen työkirja ja alueelliset yrittäjyyskasvatuksen strategiat. Nyt lähdemme täydentämään kokonaisuutta, Lehtonen sanoo.

Valtakunnallisen YES ry:n ja Yksityisyrittäjäin säätiön yhteistyön tavoitteena on tehdä Suomesta maailman paras yrittäjyyskasvatuksessa: maa, jossa on eniten yrittäjäksi aikovia ja eniten yrittäjäksi lähteviä nuoria sekä maailman eniten elinkelpoisia, kasvavia yrityksiä. Yksityisyrittäjäin säätiön rahoittama hanke jatkuu vuoteen 2021 asti.

Anna tunnustusta hyvälle yrittäjyyskasvattajalle – ehdota YES Agenttia

Tunnetko rohkeita opettajia, uraauurtavia rehtoreita, yrittäjämäisiä kouluja tai loistavia tiimejä tai yhteisöjä? Ehdota meille kuka, mikä tai ketkä ansaitsisivat mielestäsi YES Agentti -tunnustuksen.

Me YES-verkostossa tahdomme nostaa esille sitä työtä, jota Suomessa tehdään yrittäjyyskasvatuksen ja koulutuksen kehittämiseksi.

Siksi palkitsemme YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksella vuosittain toimijoita, jotka ovat edistäneet yrittäjyyskasvatusta omassa lähiympäristössään.

Nyt sinäkin voit ehdottaa hyviä tyyppejä, tiimejä tai yhteisöjä palkittaviksi. Vuoden YES Agentit julkistetaan 14. joulukuuta. Voit lähettää nettilomakkeella oman ehdotuksesi. Nyt on tilaisuutesi antaa tunnustusta hyvälle yhteistyökumppanille!

Virtaa Kaakossa uutiskirje 2/2017

Lue Kotkan-Haminan seudun yrittäjyyskasvatuksen syyskuulumisia  ja tulevia tapahtumia täältä.

Uutta lukioiden yrittäjyysopetukseen: NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta kehitettiin lukioystävällisempi malli

Tätä on toivottu: Yrittäjyyskurssilla opiskelijat voivat suorittaa Nuori Yrittäjyys ry:n NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman kahden jakson aikana. Uusi malli on kehitetty YES – Lukiot työelämään -hankkeessa, joka tähtää työelämälähtöisempään lukioon.

Kuva on Vuosi yrittäjänä -ohjelman Uskalla Yrittää -finaalista kauppakeskus Kampissa Helsingissä. Kuva: Nuori yrittäjyys ry.

Tästä syksystä lähtien on mahdollista toteuttaa NY Vuosi yrittäjänä -ohjelma uudenlaisena, lukioille kehiteltynä kurssina.

– NY Vuosi yrittäjänä -ohjelma on erittäin suosittu etenkin yläkoulussa ja ammatillisella puolella, mutta lukiossa sen käyttöönottoa on hidastanut sen sovittamisen vaikeus lukion toimintakulttuuriin. Olemme kehittäneet ohjelmasta kokonaisuuden, joka ottaa huomioon lukioilta saamamme palautteen, sanoo YES ry:n Lukiot työelämään -hankkeen projektityöntekijä Eeva Korhonen.

NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman voi toteuttaa lukion jaksojärjestelmän mukaisesti

Merkittävin uudistus ohjelmaan on, että lyhimmillään sen voi nyt suorittaa kahden jakson mittaisena.

– Tavoitteena on helpottaa niin opiskelijan kuin opettajankin työtä. Kahden jakson mittaisena ohjelman saa sovitettua vaivattomammin lukujärjestykseen. Toki sen voi edelleen suorittaa lukiossa koko lukuvuoden tai lukukauden mittaisena, Korhonen sanoo.

Opettajille on tehty valmiiksi kahden jakson mittainen aikataulu, johon on suunniteltu kurssisisällöt tunti- ja viikkokohtaisesti.

Ohjelma mahdollistaa oppiainerajat yhdistävän opetuksen

Korhonen rohkaisee lukioita kokeilemaan NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa, ja jakamaan sen toteuttamisen usealle opettajalle.

– Tavoitteenamme oli myös tehdä ohjelmasta entistä helpommin toteutettava tiimiopettajuudella, jolloin yksittäisen opettajan työmäärä vähenee. Yksin koko kurssin vetäminen on usein ollut se seikka, joka on vähentänyt Vuosi yrittäjänä -ohjelman toteuttamista lukioissa, Korhonen kertoo.

Samalla lukio pystyy toteuttamaan myös oppiainerajat yhdistävää opetusta.

– Uskon, että yrittäjyyskurssi innostaa aineenopettajiakin käyttämään laajemmin omaa osaamistaan ja tietotaitoaan. Kuvaamataidon opettaja voi käydä opiskelijoiden kanssa läpi mainontaa ja yritystoiminnan visuaalista puolta, äidinkielen opettaja puolestaan esimerkiksi tekstin tuottamista, myymistä ja esiintymistaitoja. Myös kieltenopiskelussa yrittäjyyskurssi on luonteva oppimisympäristö: omasta yrityksestään innostunut nuori voi kertoa yrityksestään esimerkiksi ruotsiksi, jolloin kieltenopetuksesta tulee konkreettista.

Korhonen muistuttaa, että NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelma tarjoaa mahdollisuuden harjoitella myös kansainvälisyyttä, sillä se tarjoaa niin opiskelijalle kuin opettajillekin valmiit kansainväliset verkostot, joissa pystyy harjoittelemaan vieraiden kielten käyttöä luontevasti.

– Tähän tilaisuuteen kehottaisin etenkin harvinaisten kielten opettajia tarttumaan. Esimerkiksi Saksa on iso markkinamaa, ja yrittäjyyskurssin puitteissa sitä voi opetella myös bisneskielenä.

Kotikansainvälisyyttä eli kansainvälistymistä kotimaassa pitäisi muutenkin Korhosen mielestä harjoitella enemmän lukiossa.

– Tulevaisuuden työelämässä kansainvälisyys on merkittävää, ja sitä voi jo koulussa harjoitella. NY Vuosi yrittäjänä -ohjelma tarjoaa siihen erinomaiset puitteet. Kurssin vetäminen tuo myös opettajalle uusia taitoja, verkostoja ja osaamista.

Tahdotko toteuttaa NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman omassa lukiossasi?

Jos tahdot toeuttaa NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman omassa lukiossasi kahden jakson mittaisena valmiin rungon mukaisesti, kysy lisää: Eeva Korhonen, eeva@nuoriyrittajyys.fi, p. 045 104 4677.

Helsingin lukioissa teemaopintoihin kuuluva TO2-kurssi Ideasta yritykseksi – Vuosi yrittäjänä on valittavana Kaupunkitarjottimella ja sille voivat osallistua kaikki Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijat.

Uusi NY Vuosi yrittäjänä -malli lukioon on kehitetty YES – Lukiot työelämään -hankkeessa, jossa rakennetaan työelämälähtöisempää lukiokoulutusta ja luodaan malleja lukiolaisten työelämään tutustumisjaksoiksi. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

 

 

 

 

Lähdetään yhdessä rohkeasti kokeilemaan


Uskalletaanko teidän oppilaitoksessa kokeilla uusia juttuja? Onko kokeilemalla kehittämisen idea tuttu?

YES järjestää syksyllä ja talvella 2017–2018 kolmiosaisen webinaarisarjan, jonka avulla rohkaistut toteuttamaan kokeiluja yhdessä oppilaiden ja kollegojen kanssa.

Webinaareissa tutustut kokeilukulttuurin tunnuspiirteisiin ja kokeilemalla kehittämisen ideaan, ymmärrät oppilaitoksen työkulttuurin merkityksen kokeillen kehittämisessä ja saat työkaluja kokeilujen edistämiseen oppilaitoksesi arjessa. Webinaarisarjan aikana pääset myös laatimaan itse pienimuotoisen kokeilun joko yksin tai pareittain tai tiimeissä.

Kouluttajana toimii yrittäjyyskasvatuksen ykköskouluttaja Suomessa, Villinikkareiden Tapu Holttinen.

Webinaarisarjassa järjestetään seuraavat webinaarit:

 

Webinaari 1: Kokeilusta oppien 11.10. Lue lisää ja ilmoittaudu

Webinaari 2: YES Kokeilulle 22.11. Lue lisää ja ilmoittaudu


Webinaari 3: Kokeilusta arkipäivää 26.1. Lue lisää ja ilmoittaudu

 Webinaarisarja on osa YES Lukiot työelämään -hanketta, jota rahoittaa ELY-keskus.

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php