YES-verkosto levisi napapiirille: YES Lappi aloitti toimintansa

Tukea yrittäjyyskasvatukseen on tarjolla nyt entistä kattavammin, kun uusi YES-verkoston aluetoimisto, YES Lappi käynnisti toimintansa vuoden alussa.

YES Lappi tarjoaa yrittäjyyskasvatuksen palveluja kunnille ja oppilaitoksille ja rakentaa paikallisesti koulu-yritysyhteistyötä.

Uusi YES Lapin aluetoimisto sijoittuu Rovaniemelle. Toiminnasta vastaa Lapin ammattikorkeakoulu ja YES-aluepäällikkönä toimii Juhamatti Konttaniemi.

– Lappi alueena on mielestäni aina ollut erityisen hedelmällinen maaperä yrittäjyydelle, koska meidän maakunnastamme löytyy valtavasti erityispiirteitä, vahvuuksia ja erityisesti rohkeutta, jota joku voisi jopa ”lappilaiseksi hulluudeksi” luonnehtia. Täällä osataan kääriä hihat ylös ja ruveta töihin, kun muut sitä vielä pohdiskelevat. Oli jo aikakin saada puoli Suomea kerralla mukaan näin merkittävään yrittäjyyskasvatuksen verkostoon, mitä YES edustaa. Olen erittäin innoissani siitä, että pääsemme tuomaan uusia käytännön oppimenetelmiä ja työkaluja kaikkien lappilaisten koulujen saataville, kuntien ja koulujen tarpeet huomioiden, kertoo Konttaniemi.

Valtakunnallisen YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen iloitsee YES-verkoston laajenemisesta pohjoiseen.

– YES-verkoston palveluille ja paikalliselle tuelle on selkeästi tarvetta. Verkosto laajeni viimeksi syksyllä, kun YES Imatra aloitti, ja nyt saamme toimintaan mukaan myös Pohjois-Suomen. On upeaa, että YES Lappi lähtee tukemaan oppilaitoksia ja kehittämään koulujen ja työelämän välistä yhteistyötä.

Lapin ammattikorkeakoulu vahvana aluetoimijana haluaa jalkautua entistä voimakkaammin maakuntaan ja sen toimijoiden pariin yrittäjyyskasvatuksessa.

– YES-verkoston avulla pystymme kehittämään ja verkottamaan Lappia sekä omaa organisaatiotamme. Tulevaisuuden tavoitteena on, että jokaisella lappilaisella opettajalla olisi saatavilla työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla toteuttaa yrittäjyyskasvatusta työssään. Lisäksi erityisen tärkeänä tavoitteena on, että lappilaiset nuoret koulutusasteesta riippumatta saisivat opiskeluidensa aikana erinomaiset valmiudet yrittäjämäiseen asenteeseen ja toimintakulttuuriin sekä oppisivat työelämässä tarvittavia tärkeitä taitoja, Konttaniemi sanoo.

 

YES Lappi on myös Facebookissa, käy seuraamassa: facebook.com/yeslappi

 

Comments

comments

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php